Taitoluistelua aikuisille

Oldstars, aikuisten yksinluisteluryhmä.

Oldstarsit voivat olla jo aikaisemmin harrastaneita taitoluistelijoita tai sitten ihan aloittelijoita. Kaikilla on kuitenkin kiinnostus itsensä haastamiseen luistimilla.

Aikuisryhmä harjoittelee kerran viikossa, pääosin Sentteri 3:ssa keskiviikkoisin klo 19.15-20.00.

Taitoluistelu kehittää tasapainoa ja vartalonhallintaa ja on oiva liikuntamuoto myös aikuisille. Aikuisten taitoluisteluryhmässä perusluistelu on tärkeässä asemassa ja tavoitteena on uuden oppiminen luistimilla. Ryhmässä edetään sen yleisen taitotason mukaan, kuitenkin siten, että jokaiselle pyritään tarjoamaan taidoilleen sopivan haasteellisia harjoitteita. Ryhmässä harjoitellaan rennosti toinen toistaan rohkaisten ja kannustaen myös haastavampia taitoluisteluelementtejä, kuten hyppyjä ja piruetteja.
 
Aikuisten maksuton kokeilujää ke 27.8. Sentteri 3 hallissa Kaukajärvellä. Ryhmä starttaa 3.9. samassa paikassa samaan aikaan.